Orimattilassa 15. helmikuuta 2011

Varpu!

“Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta” sammui hetki sitten kotini hiljaisuuteen. Mutta kuulen tajunnassani vielä sen viimeiset sävelet ja minulla on puhdas, levollinen ja kiitollinen olo niin kuin joka kerta kuunnellessani tätä levyä. Nyt oli varmaan jo yli kuudeskymmenes kuuntelukertani. Joka kerta kuulen nämä sävellykset ikään kuin ensimmäistä kertaa samanakin päivänä uudelleen kuunnellessani.

En ole usein tätä ennen kokenut, että musiikki kertoo näin välittömästi minusta itsestänikin, syvälle unohduksiinkin peittämästäni kaipauksesta. Tunnen kulkevani kaikkien, edesmenneidenkin läheisteni kanssa yhteisellä sillalla, ihan lähellä heitä, kun kuuntelen Niilo Rauhalan (minulle runoilijana erityisen läheisen) sanoittamaa ja Jukka Linkolan säveltämää “Siltaa”.

Minulle tämä CD-musiikki on merkinnyt aivan ennen kokematonta tietä musiikkiin ja sen antamiin mahdollisuuksiin myös runotekstien syvyyden esiin nostamisessa, esimerkiksi Eino Leinon runossa “Rauha”. Näihin lauluihin sisältyvä säkeiden toisto on ihan ihmeellinen kokemus. Se syventää, antaa avaruutta niihin.

Hämmästyn joka kerta, miten monta ainakin itselleni ennestään tuntematonta koskettavaa, runokieleltään huikaisevaa runoa on saanut sävelasun: Aamuyö, Sinne lapsuuden maisemiin, Meristä kaunein ja tämä Niilo Rauhalan Silta.

Kerta kerralta olen kuunnellut keskittyneemmin, miten herkästi, lämmölläänja hehkullaan kuoro sekä instrumentit elävät ja soivat näissä sävellyksissä. Tämäkin on minulle ihmeellinen kokemus.. Olen yllättynyt sitäkin, miten uudella tavalla läheisinä tässä levyssä soivat lapsuudestani asti rakkaat “Oi katsele lintua”, “Maan korvessa” ja “Täällä pohjantähden alla”.

Varpu, tätä “Kaipaus”-cd:tä kuunnellessani koen sanoinkuvaamatonta läheisyyttä Sinuun ja kuoroonne sekä kiitollisuutta johtajastanne ja teistä kaikista.

Alli